"Caine, Pimeyden isä..."
"Olkoon tämä viattomien.. ihmisparantajien.. veri siunattu sinulle..."
"Rakkaudella, Gehenna..."
***
Ilta alkoi hämärtyä suurkaupungin keskustassa ja Natalie saapui työharjoittelustaan vuokra-asunnollensa väsyneenä ja turhautuneena. Taas yhden uuden päivän hän sai kestää pomonsa turhanpäiväisiä jorinoita, kollegoidensa latteita vitsejä ja valittavien asiakkaiden asennevammaisuutta. Tuo aina malliksi ja laulajaksi haaveillut naikkonen riisui työasunsa jo hississä ja tullessaan kotiinsa, hän sai vain huokaista helpotuksesta.
"Hei, Milo! Tulin jo kotiin.. Ihan perkuleen tylsä päivä", punapää sanoi laskeutuessaan makaamaan makuuhuoneensa lattialle. Hänen kämppiksensä laski romaaninsa matolle ja kohotti apean katseensa naiseen.
"Mitä? Miks sä katsot mua noin? Onko jotain sattunut?" Natalie kysyi ja närkästyi miehen vaitonaisuudesta. Milo pudisteli päätään ja hän huokaisi.
"Mietin vaan raha-asioita. Olis kiva tienata enemmän", hän sanoi. Natalie hymähti huvittuneena, koska ajatus palkankorotuksesta tuntui vain haaveajattelulta.
"Niin. Eihän siinä mitään pahaa ois, sais enemmän kenkiä hyllyyn. Ihan hyvinhän me ollaan näinkin pärjätty", Natalie sanoi takaisin rennolla äänensävyllä, vaikkei hänellä ollut oikeaa kuvaa parivaljakon taloudellisesta tilanteesta.
"Me ollaan myös velkaa sille remppakundille, joka korjasi sen vesivahinkon, Natalie, muistatko? Ja mitä ihmettä olet mennyt taas tilaamaan? Joku uusi paketti tuli sun työpäivän aikana postissa", nuorukainen kertoi kyllästyneellä äänensävyllä. Natalien ilme kirkastui ja sanat remppakundista jäivät menivät häneltä täysin ohi.
"Aai se tuli jo", Natalie tokaisi ilahtuneena oivaltaessaan, "Koruja sieltä Tequilasta. Silloin kun käytiin paikan päällä, niin mähän ostin sulle sen coleen kaulakorun."
"Mitä ihmettä? Taas jotain helyjä? Kai sä nyt tajuat, että meidän täytyy alkaa säästää. Mä haluan hei autonkin, joka on sun koruja järkevämpi sijoitus. Mehän ollaan puhuttu tästä ennenkin", Milo puhui vakavana, vaikka yleensä hän oli kaksikosta se vitsiniekka. Natalien hymy hyytyi, sillä ajatus materialismionnellisuuden vähentämisestä tuntui kammottavalta. Kuten saattoi arvata, Natalie ei ollut talossa se joka hoitaa raha-asioita.
Äkkiä Natalie puuskahti entistä tylsistyneempänä ja hän nousi lattialta. Milo seurasi naista kysyvällä katseellaan, aivan kuin olisi odottanut häneltä vielä jotain.
"Minne sä nyt menet? Meidän pitäis puhua tästä mahdollisimman pian. Vaikka nyt?" Milo kyseli ja käveli Natalien perässä. Natalie tallusteli vaivihkaan vessaan ja lukitsi oven perässään. Ulkopuolelle jäänyt mies tuhahti hämmentyneenä ja hän jäi odottamaan naisen saapumista vessasta.
"Natalie? Mitä sä nyt?" Milo kysyi ja hän löi toistuvasti otsaansa vessan oveen, mikä ei tuntunut terveeltä.
"Okei, kyllä mä tiiän että sitä pitäis säästää.. mutta entä jos me aletaan vaan tekemään enemmän töitä?" Natalie viimein ehdotti ja hän laskeutui istumaan pytylle vaivaantuneena. Taloudellinen ahdinko oli hiertänyt parivaljakkoa jo jonkun aikaa.
"Tajuuthan sä, että mä en kerkee. Sullahan on kolme vapaa päivää, mikset sä vois etsiä jotain?" Milo kyseli oven toiselta puolelta yrittäen päästä sovintoon asiasta.
"Voin yrittää katsoa jotain, mut en lupaa mitään", punapää vastasi toverilleen eikä hänellä ollut hajuakaan siitä, mistä hän voisi etsiä osa-aikatyötä ensimmäisenä. Kumpikin pysyivät hetken aivan hiljaa, sanomatta toisilleen sanaakaan.
"Meen nyt nukkumaan. Ole siellä sit, jos haluut kiekutella", Milo mutisi hiljaisena. Natalie nousi ylös pytyltä ja hän avasi oven lukosta. Hän työnsi sen edestään ja käveli ajatuksissaan ulos vessasta - punapää oli saanut idean.
Parivaljakon katseet kohtasivat toisensa, muttei heidän huuliltaan irronnut yhä yhtäkään sanaa. Ilman hyvän yön toivotuksia, kaksikko erkani eri suuntiin, Milo makuuhuoneeseen ja Natalie jääkaapille. Naisen vastaan tuli kuitenkin hänen pehmoinen karvakamunsa, joka läähätti tapaansa ällöttävällä, mutta hupsulla tavallaan. Koira tuijotti omistajaansa, kuin se olisi halunnut sanoa jotakin. Natalie kuitenkin vain pysyi hiljaa ja käänsi huomionsa muualle koirastaan.
"Mee nukkumaan", hän sihahti epäselvällä äänellä hampaidensa välistä, jolloin koira tassutteli makuuhuoneeseen Milon luokse kuin käskystä. Natalie jäi keittiöön ja hän yritti työntää mielestään raskauttavia ja tylsiä ajatuksia.
